maanantai 19. joulukuuta 2011

Laukut pakattu ja valmiina lähtöön!

Sitä olisi kohta puoliin lähtö lentokentälle! Suuntana siis Dubain treenileiri, siellä kaksi viikkoa super-treeniä upeissa maisemissa ja ihanassa lämmössä. Vai pitäisiköhän sanoa hullussa helteessä :D No joka tapauksessa, kyllä se aina tämän loskan voittaa ;)

Olen tässä aamun pakkaillut. Nautin myös viimeisen aamupalani kaikessa rauhassa tämän vuoden puolella täällä Suomessa. Iso kuppi kahvia, puuroa, raejuustoa, vitamiinit, Kouvolan Sanomat ja taustalla telkkari. Oli ihanan rentouttavaa, tämmöisistä aamuista nautin kaikista eniten! Laittaa kaiken ensin valmiiksi ja sitten vain istahtaa pöytään kaikessa rauhassa. I like!


Kouvolaan tuloni jälkeen olen kierrellyt kaverit pitkästä aikaa ja toki nähnyt myös sukulaisia. Eilen olinkin leipomassa pipareita yhdessä pikkusisarusteni kanssa! Ja hitsiläinen kuinka hienoja pipareita saatiinkaan tehtyä Hanneksen (2v) ja Hilman (4v) kanssa! Ei moni osaa näin hienoja tehdä! :) Viime piparin -teko kerrasta onkin jo aikaa useampi vuosi. Tälläiset hetket ovat vain niitä kaikista arvokkaimpia, mitä ei voi mikään mahti maailmassa korvata. Oli ihan huippua!




Lisäksi vedin eilen pari spinniä Kuntokeskus Ykkösellä, jossa olen ohjaajana ja muutenki normaali oloissa treenaan. Oli kyllä sairaan mukavaa taas pitkästä aikaa! Ihan huippu sykkeet oli taas mittarissa ja hiki senkun virtasi! Tuo on vaan sellaista hommaa, mistä minä tykkään, ja paljon! Spinning on ehdottomasti lempituntini kaikista ryhmäliikunnoista! Toki tykkään myös monesta muusta, mutta tuo on vain jotenkin semmoinen mikä on kolahtanut. :)

Tässä parin päivän aikana tuli käytyä myös Kookoon pelissä, heitettyä pienet änäri pelit ja toki myös reenattua. Toisin sanoen koko ajan ollaan oltu menossa, että joutaa tekemään kaikkea mukavaa ennekuin lähtee :D Ei vaan osaa pysähtyä! :)

Nyt kuitenkin laitan tästä viimoiset kamat läjään, hoidan viimoiset hommelit ja syön ennen kuin auto strattaa kohti Helsinki-Vantaata. Laitetaan jonkin näköistä juttua ja kuvaa reissun aikana, mutta nyt se on adios! :-)

P.s. Ihanaa joulun odotusta kaikille! <3
C: Nadi Hammouda, Meikki: Marika Enberg

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Huuuuuuuuuuuuuuuuuuuhhhhh!!

Anteeksi että tämä päivitys on kestänyt näin kauhean kauan, mutta on ollut pikkuisen hommeleita tehtävänä! Jaaaaah, tänään muutin takaisin Kouvolaan... Aika haikea fiilis, viihdyin niin kamalan hyvin Tampereella. Sain uusia ystäviä ja muutenkin tuntuu että siinä olisi kaupunki minua varten. No, jos sitä miettisi sitten muuttoa takaisin vaikka koulun jälkeen keväällä :)

Viikonloppuna meillä oli hautajaiset. Niistä olen kertonut hiukan toisessa blogissani, joten en ala sitä tässä nyt sen kummemmin erittelemään. Kävin pyörähtämässä myös Jyväskylässä ja sunnutaina olin katsomassa A-nuorten Jyp-Jokerit peliä. Ja ehkä ensimmäistä kertaa toivoin että Jokerit eivät olisi voittanut :o Onpa kauheaa sanoa tuo ääneen vannoutuneena Jokeri fanina, mutta Jypin puolella oli kaikki tutut niin eihän heille voinut kääntää selkäänsä! Ja harvoin puutun tuomari peliin, mutta nyt täytyy kyllä sanoa että Narrien voittomaali oli suuri virhe tuomarilta! Käsittääkseni maalia ei pitäisi hyväksyä, mikäli pelaaja työnnetään maaliin kiekon kanssa niin että maali lähtee huitsunnevadaan. Njäh, oli Jannilla taas vähän tunteet pelissä :D





Sunnutai-illan kruunasi kauhiat Änäri sessiot, jotka jatkuivat aina reilusti yli puoleen yöhön. Kiitos Corey Perry <3, joukkueeni kantava voima! Oli mukava kun sai hiukan muuta ajateltavaa lauantain hautajaisten jälkeen..


Maanataina minulla alkoi viimeiset päivät Tampereella ja Fitfarmilla. Päivät kuluivat kaiken näköisiä hommia hoidellessa ja GFG videoita kuvatessa.

Eilen kävin kokeilemassa mentaalivalmennusta. Oli ihan huikeaa! Optimal Performance Tampereella tarjosi minulle kokeilu kerran, enkä kadu hetkeäkään että menin! Paikalla minut otti vastaan pirteä Minna, joka teki minulle kyseisen valmennuksen. Minnan kanssa pääsin heti yhteisymmärrykseen ja hänen kanssaan oli helppo päästä kiinni valmennuksen saloihin. Valmennusta voivat kokeilla kaikki aina painonpudottajista huippu-urheilijoihin. Sain kunnon sepostukset, kuinka tärkeässä roolissa mieli on mukana harjoittelussa. Sain itsekin apua muutamaan mieltäni vaivanneeseen asiaan, liittyen harjoitteluun. Innolla rupeankin nyt testaamaan, kuinka saan harjoituksistani enemmän irti, kun osaan kohdentaa ajatukseni oikein. Eli jos kaipaat apua tai haluat tukea vaikkapa hyvinvointiin tai treeneihin liittyvissä asioissa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!! Optimal Performancen nettisivut löydät täältä.
Viime viikon ojentaja-vatsa treeni Tahkolla.

Kyllä hätä keinot keksii jossei muuten yletä!

Nyt tosiaan olen siis back in Kouvola. Vaan enpä ole kauaa, sillä huomenna lähden jo kohti Helsinkiä. Ohjelmassa olisi Trendin haastattelu, pikkujouluilua ja kuvauksia. Takaisin päin tullaan perjantaina ja sitten kiiren vilkkaan treffaan kaikki kaverit ja sukulaiset parin päivän aikana, ennen kuin maanantaina lähdemme kohti Dubain treenileiriä.

Mieli tekisi rinteeseenkin.. Kuva taitaa olla toissa talvelta Tahkolla.

Kiirettä pitää siis. Yritän saada aikaiseksi päivätellä Dubaista ja sitten tulee kyllä kerrassaa upeita kuvia! Haluan ainakin päästä kokeilemaan, miltä tuntuu snoukkailla sisätiloissa, kun pihalla on 30 astetta lämmintä :D Se on varmaan aika cool kokemus. Mutta pääpointtinahan meillä tietysti lajinomaiset harjoitteet, eli punttia ja meikäläisen kohdalla toki myös vapari hommia.

Ainiin, Janni trains with prosia on kuvattu nyt kaksi jaksoa talteen! Ensimmäinen niistä ilmestyy ennen joulua, toinen tulee sitten joskus myöhemmin :) Nyt alan tästä kuitenkin iltapuuhille niin jaksaa sitten pari tiukkaa päivää. Sweet dreams :)
Kuva: Juha Laine

torstai 1. joulukuuta 2011

Matkailua ja muuta tusailua

Heippa-hei! Nyt teen vihdoinkin sen kauan puhutun matkapäivityksen :D




Paikallinen ratikka


Elikkäs.. Perjantai aamuna, viikko sitten matkamme kohti Helsinki-Vantaata starttasi kolmen aikaan aamuyöstä. Silloin kyllä jännitti että kuinka matkan oikein tulisi käymään, kovasti kun olivat lakkoilleet Portugalin puolella. Lentomme peruttiin jo aiemminkin ja siksi pääsimme vasta perjantaina lähtemään. Minä tapani mukaan vetelin hirsiä koko matkan ajan, joten olin jälleen hyvinkin miellyttävää matkaseuraa :D Onneksemme lento kuitenkin lähti, eikä lakkoilu näkynyt Lissabonissa millään lailla.



Hotelilla olimme paikallista aikaa muistaakseni jotain 11 maita.. Sitten vain kamat sisään, lenkkarit jalkaan ja paikkoja tutkimaan! Ja voi että miltä aurinko tuntuikaan! Lämpöä reissussa riitti keskimäärin noin 22 astetta, mutta auringossa oli paljon paljon lämpimämpää! Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tulla korni olo, kun huomasin paikallisten kulkevan toppatakkeihin ja kaulaliinoihin sonnustautuneina, itse kun tuli vedeltyä pääasiassa t-paidassa :D Mutta kyllähän sitä nyt suomi-neito vähemmästäkin lämpiää ;)


<3




Reissun aikana tuli käveltyä huikea määrä! Ja nähtävää olisi riittänyt vaikka koko viikolle. Aivan mielettömän upeita vanhoja rakennuksia ja ennen kaikkea patsaita! Niitä tuntui olevan ihan joka nurkan takana, toinen toistaan suurempia ja mahtipontisempia. Kyllä taas patsaiden juuressa tunsi itsensä pikkuruiseksi..





Matkalla tuli nautittua myös makuhermoja kutkuttavista leivoksista, juomista ja aterioista. Aaah, teki mielelle harvinaisen gutaa saada pari päivää ottaa pikkuisen rennommalla kädellä tuon ruokailunkin suhteen! Ja mmm, kylläpä tuoreet hedelmät maistuivatkin mehukkaille! Ei nyt ihan vedä vertoja Thaimaan kamalle, mutta kyllä nuo aina Suomen hetelmät voittavat :p
Hotellin esitteessä luvattiin "hedelmäkori".. Aikamoinen!

Tulipahan aika huolella koluttua myös Lissabonin valtaisa ostoskeskuskin (en millään nyt muista nimeä). Joka tapauksessa, nimeä tärkeämpi informaatio on se, että keskus sisälsi yli 400 liikettä! Ja niinhän siinä kävi, että lähes tulkoon kaikissa niissä tuli vierailtua! Jotenkin kummasti sitä aina jokaisena päivänä vain eksyi ostarille.. Löytöjä tuli tehtyä ja löysin aivan mielettömän urheiluvaate-paratiisin! Ja mikä parasta, sen lisäksi että  treenivaatteet olivat kaikki jollain tavalla spesiaaleja eikä tavallisia tylsimyksiä, ne olivat myös edullisia! Jumppapöksytkin kustansivat huikeat 22€! Aaahhh, taisi siinä putiikissa muutama tunti vierähätää :D
Janni ja lapset halus kokeilla jalkkis-peliä :-)


Ostarilta

Kaikki kolme päivää tuli käytettyä erittäin tehokkaasti. Menossa oltiin koko ajan, oltiinpa sitten kävelyllä, terassilla nauttimassa kahvista tai viinistä taikka sitten shoppailemassa. Eipä iltaisin tarvinnut unta hotellilla kauaa odotella!
Vieno.. "Jos sitä vähän maistais.."

"Mmmmmm!"

"Sepäs oli hyvää!"

Sunnuntaina klo 22:15 paikallista aikaa kone starttasi kohti Suomen maata. Matka meni jouhevasti höyhensaarilla ja koko matka tuntui yhdeltä huraukselta! Kaikki oli ajallaan ja toimi loistavasti! Ennenkuin huomasinkaan, kello oli jo 7 ja olin käpertymässä muutamaksi tunniksi omiin NHL-lakanoihini..

"Mie en enää kestä ton juttui.."

"Siis toi on niin tylsä!"

Niin oudolta kuin tuntuukin, niin vielä samana iltani sain surupuhelun, josta kerroin viime päivityksessä. Tuntuu että tästä kaikesta olisi iäisyys, niin matkasta kuin puhelustakin. Niin ne päivät vain juoksevat..
"Mitähän sitä keksis...?"

"No jos mie leikkisin lentsikkaa?"

"Eiku hei tännehän voi kiivetä!!"

"Kato Opa, ilman käsiä!!"

Tiistaina olin Helsingissä pitkissä kuvauksissa, yhteensä 12 tunnin sessioissa! Kuvaajana toimi Janne Torikka, joka sai mahtavaa jälkeä aikaseksi jo raakavedostenkin persusteella! Jannen kanssa oli super mukava tehdä töitä, hän oli tsemppaava ja ohjeisti selkeästi, mitä halusi ja miten. Mutta paikalla oli toki myös muita ammattilaisia, stailauksesta vastais muutamassa ensimmäisessä lookissa ihana ystäväni Maiju Siekkinen ja läpsystä vaihto, loput lookit loi Akira Ahola. Maijun kanssa olimme ennenkin tehneet kuvia ja jälki oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin. Akira sen sijaan oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta upeista kuvista olin luonut hänelle aikamoiset odotukset, enkä tosiaankaan joutunut pettymään naisen käden jälkeen! Eli aikamoista tulosta varmasti tulossa, kuvia tulee kyllä näytille heti kun saadaan valmiiksi ;)




Eilen hoitelin lauantain tapahtumaa jota olen järjestellyt täällä Tampereella. Kyseessä on Amazin "Fit" Race päivä Fitfarmin pt asiakkaille. Luvassa kovaa treeniä, seikkailua upeissa luonnon puitteissa, saunomista, Fitwokin ruuilla herkuttelua ja tietenkin mukavaa ohjelmaa ja yhdessä oloa. :) Toivotaan että asiakkaat pitävät päivästä! Tänään jatkui sama homma ja samalla linjalla mennään huomennakin.
Ma etureidet



Eilen ja tänään minulla oli perus aamu- ja iltatreenit. Eilen ojentaja (aamu) ja selkä (ilta), tänään olkapäät (aamu) ja hauis (ilta). Huomenna aamulla loikka- tai liikkuvuustreeni (katsotaan moodin mukaan) ja illalla takareidet. Iltatreenin jälkeen jäin tänään Fitfarmin Lite päivään, jossa asiakkaat tulivat Wolffille ja yhdessä Jutan kanssa treenailimme heidän kanssaan. Alussa oli myös "turinatuokio", jossa itse Bull Mentula vastaili asiakkaiden kysymyksiin. Oli todella mukava nähdä asiakkaita ihan livenä, kun nyt on tottunut vain Fitfarmin foorumilla keskustelemaan heidän kanssaan. :)
Ke selkä



Nyt lataan tänne vielä kauhian määrän kuvia ja alan iltatoimille. Jaksaa vipeltää vielä huomisen päivän ja lauantaina uurastus sitten toivon mukaan palkitaan. Vielä kun unta saisi, en ole maanantain jälkeen nukkunut ainuttakaan yötä. Viime yönäkin heräilin vähän väliä mitä ihmellisimpiin uniin ja asentoihin. Luulin ilmeisesti puhuvani jollekin ja jossain vaiheessa tajusin että ihan silmät ammollaan siinä sängyn laidalla luulen olevani kuvauksissa. Sen jälkeen avokämmen omaan takaraivoon ja miete "mitä ihmettä sie Janni oikein puuhaat, nyt pitää nukkua!". Että tällaista tällä kertaa, toivotaan että tänä yönä kävisi parempi flaksi! Voi meinaan ruveta jossain vaiheessa käymään kunnon päälle tämmöinen treenaaminen, huitelu ja unettomat yöt.. Ei ollenkaan hyvä yhdistelmä! Mutta kaipa se tästä.. :)

Ma etureidet

Nyt minä tästä häivyn! Toivotaan että seintä pysyvät pystyssä, ihan karmea tuuli täällä Tampereella! Ainiin ja Kouvolassa oikein maa järissyt! Meinasin tukehtua kuolaani aamulla kun äiti soitti Kouvolasta ja kertoi siellä olleen 2,8 richterin järistys! KOUVOLASSA?! Kaikkea sitä näkee ja kuulee.. Nysse on moro! :)